SWIMMING TEAM RAUMA (STR)

Yleistä:

Swimming Team Rauma on uimaseura Raumalla, jonka tarkoituksena on kehittää yleistä uimataitoa sekä tarjota miellyttävä harjoitteluympäristö niin lapsille kuin aikuisillekin. Meillä toimii sekä kilpa- että harrasteryhmiä kaiken ikäisille lapsille ja aikuisille. Seura on perustettu 6.12.2015 ja olemme iloisia, kun seura on pysynyt toiminnassa jo näinkin pitkään.

Arvot ja tavoitteet:

Seuramme haluaa kehittää uimareita monipuolisesti ja tavoitteena on tarjota erilaisia harjoitusmääriä ja vaatimusten mukaisia mahdollisuuksia uimareille. Haluamme edistää yhteisöllisyyttä seuratoiminnan ja perheiden välillä sekä luoda turvallisen, matalankynnyksen harrastuksen, jossa opetellaan tärkeää taitoa, uimista.

Valmennus:

Uimareita valmentavat ja ohjaavat kokeneet valmentajat, joita seura kouluttaa mahdollisuuksien mukaan. Osa valmentajista on entisiä uimareita, osa nykyisiä uimareita ja osa tutustunut lajiin muita reittejä.

Vapaaehtoisten valmentajien sekä muiden seuratoimijoiden kautta uimareiden kustannukset saadaan pidettyä kaikille mahdollisimman matalina. Tämä mahdollistaa uimareiden harrastuksen jatkumisen vaikka aikuisikään asti. 

Jokainen valmennuksesta kiinnostunut nuori tai aikuinen voi ottaa yhteyttä valmennus@swimmingteamrauma.fi. Vapaaehtoinen toiminta takaa seuran jatkuvuuden myös tulevaisuudessa.

Harjoitukset:

Harjoitukset järjestetään Karin kampuksen uimahallilla (Aittakarinkatu 10, 26100 Rauma). Harjoitusvuorot sovitaan muiden seurojen ja Rauman kaupungin kanssa. Ryhmillä voi olla uintiharjoitusten lisäksi oheisharjoituksia eli "kuiviksia".

Uimareilla on WhatsApp-ryhmät, joiden kautta saa tietoa seuran ja ryhmän toiminnasta, sekä on mahdollista olla yhteydessä muihin uimareihin/vanhempiin sekä valmentajiin. 

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: 

Facebook

Instagram